Voi apua, miten aika taas suorastaan kiitänyt eteenpäin! Kuukausi sitten viimeksi kirjoitellut kuulumisia.
Eilen kävin treenaamassa rintatreenin pt:n kanssa ja juuh...huomenna taitaa olla pahin päivä edessä. Treenit meni taas niin hyvin perille, että viimeisenä olisi pitänyt tehdä etunojapunnerruksia, niin mä romahdin naamalleni lattialle, edes avustettuna ei tullut tehtyä kuin muutama hassu. Ei ollut enää potkua yhtään jäljellä treenin jälkeen! Mutta niin sen pitääkin mennä! Ja treenin jälkeen suihkussa jopa suihkun nostaminen olkapäätason yläpuolelle oli tuskaa! Ja itseäni toistaen, mä niin rrrrrrrakasta tätä!!!
Vielä nelisen viikkoa mennään näillä treeniohjelmilla ja ruokaohjeilla ja sitten taasen katsotaan missä mennään. Puhuttiin oman valkun kanssa suunnitelmista ja unelmista...onpa nyt sanottu ääneen muutaman ihmisen kuullessa oma unelma...kääk...pienin askelin kohti tavoitetta. Kuten oma valkkukin sanoi, unelmia täytyy olla, mutta matkalla suureen tavoitteeseen ja unelmaan, on matkan varrella oltava pieniä tavoitteita, koska se helpottaa matkan tekoa omaan tavoitteeseen pääsyä huomattavasti ja tulee välilläkin niitä onnistumisen iloja ja matka lopulliseen tavoitteeseen tuntuu lyhyemmälle. Itsestä lopullinen tavoite tuntuu aikaa kaukaiselle, mutta ilmeisesti siis ihan saavutettavissa olevalle tavoitteelle. Siis iso KKKKKÄÄÄÄÄÄÄKKKK! Mutta pidän hulluja jännityksessä enkä siis kerro mikä se tavoite/unelma on.
Korvissa soi tällä hetkellä Antti Railion uusin levy ja oon aivan hurmiossa kaikkiin biiseihin. Ehkä tämän hetken ykkönen on "Kaiken muun saa viedä". Äärettömän hyvää musaa aerobisille lenkeille, voin jo aivan kuvitella kuinka kesäaamuna viipotan rullaluistimilla tai kickbikellä aamuaerobista ja tää musa raikaa korvissa ja kaikki varhaisen kesäaamun tuoksut leijailee nenään.
Nyt kuitenkin ruokaa keittelemään ja ulos puutarhaan puuhastelemaan ja nauttimaan upeasta ilmasta!
Kun uskot unelmiisi, alat kasvaa niitä kohti -Tommy Hellsten-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti